Reino Penttilä, ison murroksen johtaja
Reino Pettilän poikkeuksellinen luottamusmiesura alkoi jo 20-vuotiaana, kun hänet valittiin Nurmon Maataloustuottajayhdistyksen johtokunnan puheenjohtajaksi.
Lue lisääReino Pettilän poikkeuksellinen luottamusmiesura alkoi jo 20-vuotiaana, kun hänet valittiin Nurmon Maataloustuottajayhdistyksen johtokunnan puheenjohtajaksi.
Lue lisääOlavi Högnäsbacka syntyi vuonna 1945 suomenkielisen maitotilan poikana Lapväärttissä, jossa ruotsinkieliset olivat selvänä enemmistönä.
Lue lisääAgronomi Asko Peltola Lapuan Tiistenjoelta on 101-prosenttisen maahenkinen, sukunimeään myöten, syntynytkin Valion päivänä vuonna 1957.
Agronomin oppinsa hän kävi hakemassa 1980-luvun alkupuolella Helsingin Viikistä ja Yhdysvaltain Michiganista. Jo opintojen aikana Peltola osti isänsä ja setänsä yhteensä 23 hehtaarin tilat.
Kauhavan, Kortesjärven ja Lappajärven maaseutunuorten tervehdys jouluna 2014. Vainovalkeat ja joulutulet ovat aivan eri asia, mutta ne syttyivät ensimmäisen kerran ajallisesti hyvin lähellä toisiaan. Vainovalkeat sytytettiin EU:n varjossa vuonna 1992. Joulutulien valtakunnallinen perinne sai alkunsa kaksi vuotta myöhemmin Etelä-Pohjanmaalta. Vuonna 1992 niin itsenäinen Suomi, MTK kuin MTK-Etelä-Pohjanmaan liittokin juhlivat 75 vuoden ikäänsä. Euroopan unionin varjo ja huoli huomisesta synkensivät kuitenkin tuottajien mieliä niin paljon, että se verotti myös juhlatunnelmia. Viljelijäväestö teki ahdinkonsa näkyväksi polttamalla 15. maaliskuuta 1992 vainovalkeita teiden varsilla ympäri maata. Tulilla haluttiin viestiä maaseudun, maatalouden ja metsätalouden merkitystä sekä korostaa itsenäisyyden ja oma päätösvallan merkitystä. Vainovalkeita seuraavana...
Lue lisääLex Kyröjoen perusteella Kyrönjoen tulvasuojelun loppusuora suunniteltiin uudelleen.
Lue lisääItikka osuuskunta on aina ollut lähellä Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liiton sydäntä. Yhteys on luonnollinen, onhan kyseessä saman toimialueen lihantuotantoa hallitseva pellervolainen hankintayhtiö. Aivan poikkeuksellinen on kuitenkin suhde siihen Seinäjoelta ja Nurmosta johdettuun kehitykseen, joka johti Atria Yhtymä Oy:hyn ja liha-alan perinteisen rakenteiden mullistukseen. Itikan toimitusjohtaja on tavannut itseoikeutetusti esittää Maataloustuottajain liiton kevät- ja syyskokouksissa katsauksen liha-alan näkymiin. Toimitusjohtaja Gustav Sandelin vaikutti myös liiton johtokunnassa vuodet 1964−76. Hänen jälkeensä vankin lenkki Itikan ja MTK-Etelä-Pohjanmaan välillä oli nurmolainen sikatilallinen Reino Penttilä, joka istui Itikan hallintoneuvostossa 1966−2005 ja MTK-Etelä-Pohjanmaan johtokunnassa 1977-96. Edellisen puheenjohtaja Penttilä toimi 1982-2005 ja jälkimmäisen 1991−96. Vuonna 1983 Penttilä valittiin...
Lue lisääHeikki Haavisto oli MTK:ssa isäntien isäntä. EU-neuvottelujen aikana hän kantoi vastuuta maan ulkoministerinä.
Lue lisää