”Ei se ollut yks eikä kaks aamua, kun nousin neljältä tekemään sikalatyöt ja joskus kanalatyötkin, sitten liituraita päälle ja seittemän junalla Helsinkiin ja takaisin, ja sen jälkeen illalla toinen kierros sikalassa”, muistelee Reino Penttilä ruuhkavuosiaan.

Nurmolaisen talonpojan poikkeuksellinen luottamusmiesura alkoi jo 20-vuotiaana, kun hänet valittiin Nurmon Maataloustuottajayhdistyksen johtokunnan puheenjohtajaksi vuonna 1966.

Tämä tie vei Penttilän Etelä-Pohjanmaan Maataloustuottajain liiton johtokuntaan vuonna 1977 ja sen puheenjohtajaksi 1991−96. Penttilä johti puhetta ratkaisevat vuodet myös Itikka Osuuskunnan hallintoneuvostossa, Atrian hallintoneuvostossa ja TLK:n hallintoneuvostossa. Ja niin edelleen.

”Hirveää pyrkyä minulla ei ole koskaan ollut, koska töitä on aina ollut muutenkin riittävästi. Mutta siinä oli jotain sellaista kummallista luottamusta. Tietysti olen vanhaa nurmolaista sukua 1560-luvulta. Ja kai minä olen sellainen vaivaton tyyppi, en ainakaan häiriöksi”, miettii Penttilä.

Todellisuudessa Penttilä oli nimenomaan muutosjohtaja, joka näytti suuntaa uudelle ensin omassa yritystoiminnassa ja sitten yhteisten asioiden hoidossa. ”Kun nuorena rakensin velkarahalla sikalan, tuli vakaumus siitä, että ei tämä maailma pysy ennallaan. On mentävä mukaan muutokseen tai jäätävä pois.”

Penttilä lähti väkevimmin muutokseen Itikan ja Atrian ohjaksissa, jossa hän oli vaikeina aikoina vuorineuvos Seppo Paatelaisen takuumies. Reino oli kuin muuri, helvetin jääräpää, kehui Paatelainen.

Atrian uudistusvauhti kolhi perinteistä osuuskunnallista arvomaailmaa, mutta Penttilän persoona takasi myös tuottajaliiton lojaaliuden. ”En muista, että johtokunnassa olisi ollut kovin vanhoillista ajattelua, ellei joku sitten pitänyt nyrkkiä taskussa. Mutta minun asemani täytyi silloin olla vahva laajalla rintamalla. Yhdessä kokouksessa olisi voitu hyllyttää, jos se olisi katsottu tarpeelliseksi.”

Penttilä otti MTK-Etelä-Pohjanmaan johtokunnan puheenjohtajana vastaan myös tuskan Euroopan unioniin menemisestä. Oli aikoja, jolloin koko Suomen maatalouden arveltiin loppuvan EU-jäsenyyteen. ”Mutta sinne se suli sitten. Tuli lievennyksiä eikä jääty tuleen makaamaan.”

Penttilä muistuttaa, että maataloustuottajat ovat EU-aikana todella joutuneet panostaneet ammattiinsa säilyttämiseen. ”Näin jälkikäteen ajatellen se oli ilmeisesti pakkosauma. Jos ei olisi menty EU:hun, ei se taitaisi sen kummempaa olla”, hän mietti vuonna 2016.