Olavi Högnäsbacka syntyi vuonna 1945 suomenkielisen maitotilan poikana Lapväärttissä, jossa ruotsinkieliset olivat selvänä enemmistönä. Hänelle aukeni vaikuttamisen väylä Maataloustuottajien Lapväärttin suomenkielisessä yhdistyksessä, jota hänen isänsä Kaarlo oli perustamassa jo 1947. Vuonna 1972 yhdistyksen nimeksi vaihtui Lapväärttin-Siipyyn yhdistys ja vuodesta 1992 lähtien nimi on ollut Kristiinan yhdistys.

”Suomen- ja ruotsinkielinen tuottajayhdistys eivät kilpailleet toistensa kanssa, vaan toimivat aivan rauhassa rinnakkain”, kertoo Högnäsbacka. Hänet pyydettiin ensimmäisenä pioneerina mukaan myös ruotsinkielisten liha- ja maito-osuuskuntien hallintoon.

”1970-luvulla piti vielä puhua osuuskuntien puolesta ja yrittää käännyttää viljelijäväestöä osuuskunta-ajatteluun. Silloin oli aika kovaa vääntöä yksityisten ostajien kanssa.”

Olavi Högnäsbackan tie vei pienen Lapväärttin-Siipyyn tuottajayhdistyksen puheenjohtajan paikalta MTK-Etelä-Pohjanmaan johtokuntaan vuosiksi 1988−93 ja uudelleen 1997−2006.

”EU:hun liittyminen oli tuona aikana kaikkein kovin vääntö. Siinä pohdittiin jopa sitä, olisiko MTK:lla enää mitään tehtävää liitoksen jälkeen. Vähän siinä kintaat putosi, kun hävittiin äänestys, mutta siitä toivuttiin todella äkkiä ja aukesi uusi työmaa.”

Högnäsbackalle aukesi uusi työmaa myös MTK:n johtokunnassa, jossa hän edusti eteläpohjalaisia vuosina1999−2005. Hän nousi muun muassa merkittävän maitovaliokunnan puheenjohtajaksi. ”Vastuu painoi tavallaan, mutta samalla myös tieto ja ymmärrys lisääntyivät, kun näki asioita sisältäpäin”, toteaa Högnäsbacka.

Jälkikäteen ajatellen Högnäsbacka pitää luottamusmiehen vuosiaan ennen kaikkea työteliäinä. Tilan töille ei jäänyt välillä muuta aikaa kuin yö. ”Yhteisissä asioissa kulkeminen oli väistämättä pois tilalta, mutta toisaalta olisin jäänyt paljosta paitsi, jos en olisi ollut mukana”, mies miettii.

Tilanpitoon tuli aikaa, kun Högnäsbacka luopui luottamustoimista vapaaehtoisesti vuonna 2006, 61-vuotiaana. Ja kun tila siirtyi neljä vuotta myöhemmin tyttärelle, jäi aikaa jopa harrastuksille. Nuoruuden kilpalajeista pyöräily on yhä mieluisaa, sen sijaan hiihto on jäänyt vähemmälle. Pitkäaikaisin harrastus eli metsästys kiinnostaa yhä.

Högnäsbacka on pitänyt eläkepäivilläkin silmällä yhteisiä asioita. Hän murehtii maatilojen kannattavuutta, johon nivoutuu kaikki muu, esimerkiksi työssä jaksaminen. ”Iso huoli on myös käsittämättömän ankarasta säännöstelyviidakosta. Viljelijälle pitäisi antaa suunnittelun vapaus eikä sitoa niin paljon käsiä”, Högnäsbacka miettii.