MTK:n vahva mies Heikki Haavisto (1935-) sai hyvän tuntuman eteläpohjalaisiin vaikuttajiin jo toiminnanjohtajakaudellaan 1967−75 ja vielä paremman MTK:n puheenjohtajana 1975−94. ”Eteläpohjalaiset olivat erittäin vaativia. He vaativat hyviä suorituksia ja pitivät siinä mielessä puheenjohtajaa aika tavalla tiukalla”, toteaa Haavisto.

Haavisto muistaa Etelä-Pohjanmaan edustajien hyväksyneen MTK:n alkuperäisen tuloesityksen vain poikkeustapauksissa. Melkein aina eteläpohjalaiset äänestivät valtuuskunnassa korkeamman ratkaisun puolesta. Äänestyksen jälkeen he tyytyivät kuitenkin enemmistön kantaan.

MTK:n sisällä eivät taistelleet niinkään alueet kuin tuotantosuunnat. Kun Etelä-Pohjanmaalla oli melko tasavahvasti maidon, lihan ja viljan tuottajia, ei maakunta suuremmin ottanut osaa näihin kädenvääntöihin.

Eteläpohjalaista uhoa silti ilmeni, eniten joukkokokouksissa, mutta myös MTK:n sisäisissä neuvotteluissa. Etelä-Pohjanmaalta tuli Haaviston silmin usein maksimaalisia ja joskus epärealistisiakin vaatimuksia.

Haavisto myöntää oman väkensä antamien haukkujen satuttaneen. Myös Itikan ja Atrian omapäinen toiminta liha-alan valtakunnallista yhteistyötä vastaan toi särön suhteisiin. Isäntien isännän kokonaisarvio eteläpohjalaisista on kuitenkin kiittävä.

”Etelä-Pohjanmaa on talonpoikaisten arvojen kotimaakunta. Sen edustajat ovat luotettavia ja rehtejä, hyviä järjestöihmisiä. Sieltä tuli monia todella merkittäviä vaikuttajia, kuten puheenjohtajat Martti Rahnasto ja Antti Franssila, toiminnanjohtajat Antti Kiviniemi ja Simo Vaismaa, lihamiehet Veikko Mäkitammela ja Gustav Sandelin ja maitomiehet Niilo Mäki, Toivo Saloranta ja Juhani Rinta.”

Haaviston mukaan eteläpohjalaiset osasivat myös käyttää suuren liiton asemaansa. Etelä-Pohjanmaalla oli yleensä edustus MTK:n puheenjohtajistossa, ja he ajoivat usein painoarvollaan kantansa läpi. ”Etelä-Pohjanmaalla tapasi olla edustaja myös maataloustuloneuvotteluissa, joissa sovittiin lopulta koko Suomen maatalouspolitiikasta”, toteaa Haavisto.

Näiden kehujen vastapainoksi sopii siteerata Simo Vaismaan näkemys Heikki Haavistosta. ”Heikille nostan hattua joka käänteessä. Hän oli aikaansa edellä, ajatteli aina jo seuraavaa vaihetta. Hän oli kerta kaikkiaan lahja tälle järjestölle”, toteaa Vaismaa.

Heikki Haavisto ja vuosisadan ratkaisu

Heikki Haavisto siirtyi toukokuussa 1993 MTK:n puheenjohtajan paikalta EU-ehdoista neuvottelevaksi ulkoministeriksi. Vuoden 1995 alussa hän joutui kuitenkin astumaan sivuun aivoverenvuodon takia. Vireys jatkui tämän jälkeenkin.

2000-luvun perspektiivistä EU-ratkaisua voi Haaviston mukaan kuvata vuosisadan suurimmaksi murrokseksi maatalouden kannalta. ”Järjestö syntyi vuonna 1917 kriisitilanteessa turvaaman viljelijöille työrauhaa. Myös sota-aika oli hankalaa, kun tuli luovutusvelvollisuudet ja jakelun säännöstely. Mutta EU-liitoksessa Suomi luovutti maatalouspoliittisen päätösvallan ylikansalliselle päätöksentekijälle”, miettii Haavisto.

Haavisto myöntää, että hänellä oli EU-ratkaisun aikaan suuri huoli viljelijöiden puolesta. Vuoden 1994 liittymissopimuksessa oli silti paljon elementtejä, joiden varassa maatalous olisi voinut tulla toimeen. Pettymyksekseen hän näki jo Lipposen hallituksen tinkivän sovituista tuista erittäin paljon.

”Nyt vielä jälkeenpäin on tapahtunut erittäin paljon, eikä liittymissopimuksesta ole jäljellä paljon muuta kuin artikla 142, joka turvaa myös Etelä-Pohjanmaan maatalouden aseman.” Pahimpana Haavisto pitää luopumista maidon ja sokerijuurikkaiden kiintiöistä, jotka olisivat tukeneet juuri vaikeimpia alueita. Nyt tuotanto valuu edullisimmille tuotantoalueille.

”Ympäristötuen sääntöjäkin on muutettu niin paljon, että normien noudattaminen alentaa jo satoa. On luovuttu myös artikla 141:stä eli vakavien vaikeuksien tuesta. Hallitukset ovat olleet liian pehmoisia”, Haavisto moittii.

Entä jos Suomi ei olisi liittynyt EU:n jäseneksi? Haavisto arvelee, että maatalouden rakennekehitys olisi ollut selvästi hitaampaa, suunnilleen Norjan tapaan. Tosin maatalouspolitiikkaa oli jo ennen EU-liitosta lähennetty erittäin paljon EU:n politikkaan. ”Jos maatalous olisi tyrmännyt sopimuksen, olisivat Kokoomus ja SDP kostaneet sen maataloudelle. Joka tapauksessa maatalouspolitiikkaa olisi kiristetty erittäin paljon ja pitkälti EU:n mukaan. Omavaraisuudesta varmasti olisi pidetty kiinni ja rajakontrollista, mutta vienti olisi loppunut”, Haavisto spekuloi.

MTK:n järjestökentän puolesta Haavisto ei ole ollut koko aikana huolissaan. MTK:ta, alueellisia liittoja ja paikallisia yhdistyksiä tarvitaan hänen mukaansa jatkossakin. ”Kun näkee miten kovin ottein SAK ajaa omiensa etuja − niiden jotka käyvät työssä vielä − niin kyllä täytyy olla joku organisaatio, joka puolustaa myös maataloustuottajien intressiä”, sanoo Haavisto.