Yrjö Ojaniemi syntyi vuonna 1959 Lapuan Tiistenjoella pienen maitotilan ainoana perillisenä. Tie vei Helsingin Viikkiin agronomin opintoihin. ”Lapualla oli siihen aikaan hyvin vahva maahenki ja molemmat vanhempani olivat aktiivisia järjestöissä. Siitä heräsi kiinnostus maatalouteen yleisemminkin”, kertoo Ojaniemi.

Kunnostautuminen opiskelijajärjestöissä ja syventyminen talousasioihin saivat MTK:n tarjoamaan aktiiviselle opiskelijalle gradun tekemistä maatalouden tulonjaosta. Palkittu opinnäytetyö johti puolestaan MTK:n hinta- ja tulopoliittisen sihteerin pestiin. Ojaniemi huomasi olevansa 26-vuotiaana maatalouden edunvalvonnan ytimessä. ”Tein vaikutusarvioita, pohjapapereita ja esityksiä. Ja kun sovelsin analyyseissa uutta tietotekniikkaa, sain myös jonkinlaisen atk-nörtin maineen.”

Ojaniemi kävi 1980-lopulla oman maatalouspoliittisen korkeakoulunsa edustamalla keskusliittoa työryhmissä ja paneeleissa. ”Maataloustulolaki loi puitteet, jossa koko yhteiskunta tuntui välillä pyörivän pienen maataloussiivun ympärillä. Samalla se oli äärimmäisen kovaa vastakkainasettelun aikaa”, hän muistelee.

Tämän jälkeen vapaakaupan paineet leimasivat koko 1990-lukua. Ojaniemi oli maan kärkijoukkoa tulevan muutoksen arvioinnissa. EU-jäsenyyden toteuduttua hän syventyi MTK:n tutkimuspäällikkönä Euroopan unionissa selviytymiseen. Ojaniemi opiskeli jopa ranskan kieltä pystyäkseen perehtymään asiakirjoihin ennen hitaiden käännöstöiden valmistumista. Pettymys oli suuri, kun sekä EU että kotimaan toimijat lipesivät annetuista lupauksista. Vuosikymmenen lopulla alkoi myös MTK:n sisällä nousta faktoista piittaamatonta rintamalinjaa Etelä- ja Pohjois-Suomen välille.

Kun Etelä-Pohjanmaan Maataloustuottajain toiminnanjohtajan paikka avautui vuonna 2000, oli Ojaniemen ratkaisu selvä. Hän oli valmis asettumaan Tiistenjoelle, jossa oli hoitanut kotitilaa viljatilana jo vuodesta 1986 lähtien. Myös vaimon tausta ja koulutus olivat maalta ja maataloudesta, joten lapsiperheen arki Tiistenjoella houkutteli Helsinkiä enemmän.

Myöskään MTK:ssa eteneminen ei houkutellut. ”Se olisi vaatinut Brysselin pään ratkaisuja, jotka eivät tuntuneet mielekkäiltä. Olin nähnyt EU:n nurjan puolen ja koin, että osaamisestani olisi enemmän hyötyä maakunnassa, jonka arvomaailma ja ajatukset ovat minua lähempänä. Ja se ajatus on pätenyt.”

MTK:n johtokunta oli samaa mieltä. Yrjö Ojaniemi valittiin yksimielisesti MTK-Etelä-Pohjanmaan kuudenneksi toiminnanjohtajaksi, missä työssä hän aloitti vuoden 2001 alussa.

”Olin todella innostunut, kun pystyin keskusliiton kauden jälkeen toimimaan uudenlaisessa roolissa. Tiesin, että pääsin aivan eri tavalla tekemisiin viljelijöiden kanssa. Etelä-Pohjanmaalla jäsenkunta uskaltaa reilusti sanoa, mitä ajattelee ja täällä voidaan käydä oikein kunnon vuoropuhelua”, Ojaniemi kertoo.

Nämä toiveet ovat 17 vuoden aikana myös täyttyneet, vaikka vastamäkiäkin on tullut. Hankalin vaihe osui viiteen ensimmäiseen vuoteen, jolloin Etelä- ja Pohjois-Suomen tukikiista kärjisti järjestön toiminnan hajaannuksen partaalle.

Ojaniemi oli usein myrskyn silmässä, koska Helsingistä Pohjanmaalle palaava suurimman liiton toiminnanjohtaja koettiin C-alueen nokkamieheksi. Hän sai vahvaa tukea, mutta joutui myös kuulemaan kunniansa jopa eduskunnan puhujapöntössä, jossa häntä syytettiin maan hallituksen kaatajaksi. Ojaniemi myöntää, että kiivain kiistely toi jonkinlaisen kolhun sieluun. Mutta sitten tilanne alkoi rauhoittua, viimeistään Juha Marttilan valinnalla MTK:n toiseksi puheenjohtajaksi.

Taistelu oikeiden asioiden puolesta on jatkunut tämän jälkeenkin. Ilkan 50-vuotishaastattelussa 2009 Ojaniemi luonnehti toimenkuvaansa näin: ”Tässä työssä on oltava sellainen asenne, että joka aamu noustaan uudelleen kehiin, vaikka välillä tuleekin turpiin.” Ja Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa seuraavasti: ”Etujärjestö on aika erikoinen työpaikka. Mukana pitää säilyä tietynlainen uho, jotta uskottavuus säilyy.”

Alkuperäinen asenne on säilynyt. Ojaniemi toteaa olevansa ongelmakeskeisessä työssä, jossa on aina edessä jokin uhka, joko kuviteltu tai todellinen, jota vastaan on taisteltava. Ellei ole rohkeutta tuoda esille tärkeitä asioita, on tappio varma, koska armosta kukaan ei anna mitään. ”Minun mielestäni edunvalvonta on sellaista, että kun omaan asiaansa uskoo ja faktat ovat kohdallaan, kannattaa puolustaa kantaansa ja taistella sen puolesta viimeiseen asti.”