Etelä-Pohjanmaan jokien tulvasuojelu oli edennyt vuodesta 1926 lähtien perkauslinjalla ilman suurempia kuohahduksia. Vuodesta 1953 tuli käännekohta, joka teki tulvasuojelusta Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liiton pysyvän painopisteen peräti puolen vuosisadan ajaksi. Liitto otti alusta asti aktiivisen ja keskeisen roolin tässä maan suurimmaksi paisuvassa vesistöhankkeessa.

Pääsiäisenä 1953 Etelä-Pohjanmaata koetteli jopa vuosia 1911 ja 1925 suurempi paisunta. Ilmajoelta Ylistaroon kurotti 30 kilometriä pitkä Kyrönjoen tulvajärvi, jonka alla oli 35 000 hehtaaria viljaa.

Lapuanjoen tulvatyöt lähtivät liikkeelle saman tien. Jo toukokuussa 1953 maataloushallitus kertoi sijoittaneensa 16 ammattimiestä ja kaksi miljoonaa markkaa Lapuanjoen tulvatutkimuksiin. Tekoaltaalle ryhdyttiin kohta hakemaan paikkaa Hirvijärven suunnalta.

Luonto lisäsi painetta heinäkuun 1953 kaatosateilla. Kevään tulvat olivat suuremmat, mutta niihin oli tiedetty varautua ja ne vain viivyttivät kyntö- ja kylvötöitä. Kesätulva toi täyden tuhon. Vasta tämä käynnisti puoli vuosisataa kestäneen Kyrönjoen tulvasuojeluhankkeen.

Maanviljelijä Veikko Rintalan kymmenen hehtaarin kaurapellosta ei näkynyt edes latvoja, kun Rintala marssi Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liiton toiminnanjohtaja Alfred Äijön puheille. Käynnistä seurasi valmisteleva neuvonpito, jossa päätettiin kutsua kaikki tulva-alueiden maanviljelijät suurempaan kokoukseen.

Kyrönjoen tulvasota julistettiin alkaneeksi 10. elokuuta 1953. Yli sata maanomistajaa ja joukko kansanedustajia kokoontui silloin Seinäjoen Yhteistalolle, puheenjohtajanaan maanviljelijä Sakari Pojanluoma Ilmajoelta. Kokouksessa perustettiin Kyrönjokitoimikunta, josta tuli maan suurimman vesistötyön tärkein taustatuki puolen vuosisadan ajaksi. Toimikunta sai kaksi tehtävää: edistää tulvasuojelua ja hakea korvauksia kesätulvasta kärsineille. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun eteläpohjalaiset viljelijät päättivät pyytää tulvakorvauksia Suomen valtiolta.

Kyrönjokitoimikunnan edustajat viettivät elokuun 1953 lopulla kaksi päivää Helsingissä edistämässä tulvatöiden aloittamista muun muassa maatalousministeri Johannes Virolaisen kanssa. Edustajat tulivat takaisin lupaavien tulosten kanssa: Kyrönjoen apujoen ja perkausten tutkimukset alkavat jo syksyllä ja Seinäjärven säännöstelyyn käydään käsiksi talven aikana. Aikataulu oli liian optimistinen, mutta asetelma oli tästä lähtien tämä: tulvatoimia vaaditaan, niitä luvataan ja niiden viivyttyä asiaa kiirehditään. Tämä kaava toistui tulevina vuosina kymmeniä kertoja.

Kyrönjokitoimikunnan kokoava rooli ja korvausten hakeminen lankesi ilman eri päätöstä Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liitolle. Liitto esitti syyskuussa Helsingissä laskelmansa, jonka mukaan Etelä-Pohjanmaalle kuuluisivat 43 miljoonan markan tulvakorvaukset. Jatkossa liitto huolehti Kyrönjokitoimikunnan kokouspaikat ja kahvit, laati pöytäkirjat ja kannanotot sekä piti huolta toimikunnan taloudesta. Päätökset teki toimikunta, mutta ristiriitaa tuottajaliiton kanssa ei koskaan syntynyt. Rahallista tukea haettiin tarvittaessa alueen kunnilta.