Kansallis-Osake-Pankin toimitalo haastaa Tornitalon korkeudessa vuonna 1964. Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liiton toimisto on kolmannessa kerroksessa.

Maataloustuottajain Etelä-Pohjanmaan liitto siirtyi vuonna 1960 ensimmäiseen itse omistamaansa toimitilaan. Muuttomatka Seinäjoen Kauppakadulta ei ollut pitkä, sillä uudet tilat hankittiin naapurikadulta, osoitteesta Kalevankatu 5. Taas mentiin vasta valmistuneeseen taloon. nyt osakkaaksi Asunto-osakeyhtiö Lakeudentorniin. Kauppalan ajan kolmikerroksisten talojen yläpuolelle nousevaa viisikerroksista hienoa hissillistä liiketaloa ryhdyttiin kutsumaan Tornitaloksi. Samalla nimellä se tunnetaan yhä, vaikka Seinäjoen keskustan kerrosluku on jo kasvanut sen yli. Liiton toimisto oli Tornitalon keskimmäisessä kerroksessa. Toimiston puhelinnumerot olivat 21 096 ja 25 332.

Vuonna 1970 käyttöön otettiin lisää tilaa, kun liiton omistamat asuntohuoneet muutettiin toimistoksi. Liitto osti samalla uuden asuinhuoneiston Seinäjoen Tarhatieltä. Toiminnanjohtaja Antti Kiviniemi perheineen asettui tähän huoneistoon vuokralle. Kiviniemien jälkeen Tarhatien asunto toimi puhtaana sijoitushuoneistona. Iso osake ei kuitenkaan ollut kovin tuottava, minkä vuoksi se myytiin1980-luvun lopun korkeasuhdanteen aikana.