Metsä-Botnian Kaskisten sellutehdashanke oli 1970-luvun suuri tarina Etelä-Pohjanmaan Maataloustuottajain liiton ja koko maakunnan kannalta. Liiton luottamusmiehistä tehtaan perustamista edisti määrätietoisimmin teuvalainen pitäjäneuvos Olavi Hakala (1915−99). Metsänhoitoyhdistysten liiton kuortanelainen puheenjohtaja Eero Keski-Heroja ajoi tehtaan sijoittamista Kaskisiin Metsäliiton sisällä, sen hallituksen jäsenenä.

Hankkeen merkityksestä antaa hyvän kuvan Etelä-Pohjanmaan Maataloustuottajain ja Metsänhoitoyhdistysten sekä niiden ruotsinkielisten sisarliittojen kirjelmä Metsäliitolle maaliskuussa 1972. Sen mukaan Pohjanmaan yhteismarkkinointialue on edellisen kuuden vuoden aikana selvästi osoittanut halunsa ja kykynsä ohjata markkinapuuta Metsäliiton käytettäväksi tai markkinoitavaksi sen haluamat määrät. Yhteismarkkinointi ei kirjelmän mukaan kuitenkaan riittänyt, koska raakapuun lisäämiselle olisi hyvät edellytykset Etelä-Pohjanmaalla, jossa Metsäliitolla oli maan suurin jäsentiheys. Etelä-Pohjanmaa oli myös raakapuun reservialuetta ja puuntuoton lisäämisnäkymät olivat siellä erittäin lupaavia. ”Alueemme kykenee täten tarjoamaan hyvän peruslähtökohdan Metsä-Botnia -hankkeelle. Tiedämme, että tämä hanke tulisi saamaan alueemme puuntuottajilta ja tuottajajärjestöiltä kaiken mahdollisen tuen”, luvattiin kirjelmässä.
Syyskokouksessa 1972 puheenjohtaja Antti Franssila nosti Metsä-Botnian sellutehtaan liiton ykkösasiaksi. ”Oman maakuntamme erikoiskysymyksistä on yksi asia sitä luokkaa, että sen rinnalla ei ole sopivaakaan esitellä muita pienempiä asioita. Tämä iso asia on Metsäpohjanmaa-hanke. Maakuntamme maine ja ennen kaikkea taloutemme kehityksen turvaaminen vaatii, että varsin myönteisesti alkanut Oy Metsäpohjanmaan osakepääomahankinta hoidetaan tarmokkaasti asetettuun tavoitepäämäärään. Vuosikausia on puhuttu puunjalostusteollisuuden saamisen tärkeydestä omaan maakuntaamme. Puheiden aika on takanapäin, nyt on tekojen aika”, sanoi Franssila. Vuoden 1973 toimintasuunnitelmassa sitouduttiin vaikuttamaan kaikin käytettävissä olevin keinoin siihen, että tämä suurhanke saadaan lopullisesti toteutetuksi.

Hanketta lähdettiin edistämään yhdessä Etelä-Pohjanmaan Metsähoitoyhdistysten liiton kanssa. Kolmihenkiseen toimikuntaan valittiin tuottajaliiton toiminnanjohtaja Antti Kiviniemi, metsänhoitoyhdistyksen liiton toiminnanjohtaja Ahti Mäntylä ja Osuuskunta Metsäliiton piirijohtaja Sakari Koskentalo. Tuottajaliiton toimistossa Simo Vaismaa veti hankintakampanjaa osakemerkintöjen saamiseksi. Pitäjittäin valittiin osakkeiden myyntiasiamiehiä, joita käytiin kouluttamassa. ”Käynnistysvaihe onnistui juuri niin kuin pitikin. Saimme rahankeruulla ja maakunnan yksimielisyydellä valtakunnallista uskottavuutta. Rahankeruu sitoutti hankkeelle maakunnan metsänomistajat, mutta muutkin. Minäkin myin osakkeita ihmisille, jotka eivät omistaneet metsää ollenkaan”, kertoo Vaismaa.

Myös liiton puheenjohtaja Antti Franssila antoi oman panoksensa jäsenkeräykseen Alajärvellä. ”Kerran menin yhteen taloon, jossa sain pitkän vääntämisen jälkeen vain kaksi osaketta kaupaksi, vaikka pinta-alan perusteella olisi pitänyt saada neljä tai viisi. Kun sitten menin toiseen taloon, niin siellä isäntä sanoi heti, että minä otan kymmenen osaketta ja maksan heti. Hän otti sitten lompsan esille ja maksoi. Seuraavana aamuna sama isäntä soitti ja sanoi että tuu sittenkin tekemään uudet paperit, niin laitetaan vain kaksi osaketta”, muistelee Franssila.
Osakemerkintöjen keräystä toimeenpanevasta kolmikosta Kiviniemi-Mäntylä-Koskentalo liikkui maakunnassa juttuja. Kun näistä herroista kaksi nähtiin yhdessä, heräsi heti kysymys siitä, missä kolmas piileskelee. Kiviniemi kertoo kuulleensa sellaistakin tarinaa, että ravintolassa Mäntylä tilasi, Kiviniemi joi ja Koskentalo maksoi.
Valtioneuvosto antoi helmikuussa 1973 tukensa suuren selluloosatehtaan rakentamiseksi Etelä-Pohjanmaalle. Suomen Pankki lupasi kohta rahoitusta. Eteläpohjalaiset järjestöt vauhdittivat asiaa käymällä presidentti Urho Kekkosen puheilla lokakuussa 1973. ”Etelä-Pohjanmaalla tukevat hanketta jo osakkainakin lähes kaikki kunnat, suuri osa seurakuntia ja muita paikallisia sekä maakunnallisia yhteisöjä sekä yli 20 000 yksityistä henkilöä työmiehistä ja -naisista aina läänimme maaherraan saakka”, vedottiin presidenttiin. Kekkosen todettiin suhtautuneen hankkeeseen jopa yllättävän myönteisesti.

Kekkonen tuli myös muuraamaan Metsä-Botnian Kaskisten sellutehtaan peruskiven elokuussa 1977. Rahoitusyhtiö Metsäpohjanmaan, Nokian ja G.S. Serlachiuksen perustamaa tehdasta pidettiin merkittävänä osoituksena maakunnallisesta yksimielisyydestä. Vihkiäisjuhlassa todettiin Etelä-Pohjanmaa saaneen kauan kaipaamaansa perusteollisuutta, jonka merkitys ulottuu kauaksi tulevaisuuteen.
Tämä tulevaisuus ulottui 32 vuoden päähän. Parhaina aikoina Kaskisten tehtaalle valmisteltiin merkittäviä laajennuksia, jotka olisivat taanneet tehtaan toiminnan vielä pitkälle eteenpäin. Sulkemisen syyksi todettiin virallisesti puunhankinnan vaikeudet, sellun kysynnän vähentyminen ja tuotantotekniikan hiipuminen elinkaarensa päähän. Taustalla olivat myös metsäteollisuuden suuret kuviot, jotka siirsivät Serlachius-yhteistyön painopisteen. Kansanliikkeeksi kasvaneesta vastustuksesta huolimatta Metsä-Botnia suljettiin keväällä 2009. Työtekijät saivat lopputilin ja koneet vietiin Intiaan.